Ihan ensiksi, kiitos kaikille osanotosta ja viesteistä. Ne ovat olleet minulle valtavan tärkeä voiman ja lohdutuksen lähde. Olen lukenut niitä uudelleen ja uudelleen joka päivä. Tällaisessa tilanteessa kaikki tuki on tarpeen. Perhe ja ystävät ovat pitäneet pystyssä, ja te virtuaaliystävinäni olette olleet mukana tukemassa.
Kun aloin pitää tätä blogia, periaatteena oli, että tämä on neuleblogi, eikä täällä paljon muuta lätistä. Scooterboyn kuolema heitti tämän periaatteen hetkeksi romukoppaan, kun halusin jakaa oman suruni myös neuleystävieni kesken. Mutta neuleblogi tämä on edelleen, eikä surublogiksi muutu. Mutta elämä on myös kummallista, ja siksi minulla onkin teille muutama neuletarina Afrikasta.
Kun kaikki oli vielä hyvin, ja työmatka Ugandassa aluillaan, kävimme Kasesessa torilla ostamassa lähinnä kankaita kollegalle. Silmiin sattui kuitenkin myös paikallista neulontatuotetta: kirkuvan keltainen ja musta neulemekon ja -jakun setti. Ugandassa, ja varsinkin Länsi-Ugandassa Kasesessa voi olla hyvinkin viileä sateiden aikaan, joten näillekin on tarvetta. Kuvitelkaa kylmää ja sateista juhannusta suomalaisella kesämökillä - sellainen on sää sadekaudella Ugandassa. No tätä neulesettiä en ostanut mukaan, sillä värit olivat lievästi kirkuvat. Kuvat otin kuitenkin.
2. päivä lokakuuta, kun Scooterboy oli jo menehtynyt yöllä, mutta en sitä vielä tiennyt, olimme Kampalassa ja meillä oli yksi työtapaaminen peruuntunut. Niinpä lähdimme ostoksille ja muiden ostosten lomassa mukaani tarttui tämä viitta. Mitäpä tästä voisi sanoa? Tuli ostettua suruviitta ihan tietämättään.
Ylin kuva on kojusta, josta viitan ostin. Maksoin viitasta alle 10 euroa, todella halpa hinta käsin tehdylle viitalle. Ja vaikka afrikkalaiset kauppiaat osaavat asiansa, niin minä myös osaan neuleasiani: on aivan varmaa, että tämä on käsin tehty. Myyjä kertoi, että hänen serkkunsa tekee näitä viittoja itse. Näitä ei näkynyt myöskään muissa kojuissa, joten kyseessä on varmasti paikallista tuotantoa. Muuten kojuissa myydään samaa kamaa kuin Keniassa, Tansaniassa, Ruandassa jne - ja kaikki väittävät että on paikallista tuotantoa. Kun matkan aikana käy nämä maat läpi, niin kyllä kolmannessa maassa jo naurattaa myyjien jutut.
Olen pitänyt tätä viittaa paljon, jo Ugandassa samana iltana, kun suruviesti oli tullut, ja nyt iltaisin, kun Suomessa on kylmä. Viitta on kaunis, kätevä ja lämmin. Jos käteni parantuisi, voisin tehdä samanlaisen itse.
Seuraavana päivänä, kun paluulennot Suomeen oli jo järjestetty, mutta niihin oli vielä vuorokausi aikaa, vierailtiin vielä yhdessä projektissa, jossa tuetaan karjankasvattajanaisten ihmisoikeuksien edistämistä. Lähdin mukaan Kibogaan päiväksi, sillä huonompi vaihtoehto olisi ollut jäädä yksin Kampalaan ja hotellihuoneeseen sekoamaan. Päivän ajan kävelin kylänraittia edestakaisin Kibogassa ja itkin puhelimessa Suomeen, kun pomo hoiti työnteon.
Pastoraalinaiset (eli karjankasvattajanaiset), joiden kanssa olin hanketta aloittanut Suomesta käsin, olivat luonnollisesti järkyttyneitä kohtalostani. He kertoivat, että heillä on tapana lahjoittaa lehmä leskeytyneille naisille, mutta koska minulle ei voi lehmää antaa mukaan, he olivat keränneet kolehdin päivän aikana ja yrittivät antaa käteistä. Ja kyseessä on siis köyhät ihmiset, joilla on itsellään tuskin mitään... En voinut käteistä ottaa, koska olin siellä työtehtävissä (vrt. eräiden suomalaisten poliitikkojen nykyinen toiminta!!!). Pyysin, että rahat käytetään hankkeeseen naisten oikeuksien edistämiseksi.
Sain kuitenkin lahjaksi ja muistoksi maitoastian, joka näkyy kuvissa yllä. Siihen on nähdäkseni virkattu päälle koriste tai kantosysteemi. Olin hieman sekaisin, joten jäi hyvin epäselväksi, mitä tällä pitäisi tehdä. Siis pitäisikö tähän lypsää maitoa? Vein sen toimistolle koristamaan kirjahyllyä ja muistuttamaan pastoraalinaisista.
Se Afrikasta ja Ugandasta. Ehdin muuten Ugandassa käydä lääkärissäkin ja mukava lääkärisetä käski syödä ibuprofeenia (siis Buranaa) 3 kertaa päivässä 10 päivän ajan, että neulomisrannetulehdus menisi pois. Ei auttanut mitään, eikä neulonta onnistu edelleenkään. Tänä viikonloppuna seuranani on ollut serkku H, joka on fysioterapeutti. H tutki kättäni, joka on edelleen kipeä ja arveli sen olevan lihas- ja nivelpohjaista jäykkyyttä ja kipua. Ja veikkasi että menee tosi kauan, ennen kuin se saadaan kuntoon. Yritän löytää siihen apua jostain. Sillä aikaa tämä blogi sitten odottelee käden parantumista, tai uusia käsityöharrastuksia.
